Hius- ja Kauneushoitola Salon Friset
Mannerheimintie 29 00250 HELSINKI 09 477 22 07
Aukioloajat ma, ke, pe 9-17 ti, to 8-20 la 8-15
Lähetä kysely tai palaute
Tiimi
Perustin Frisetin vuonna 1991 ja ajatuksena oli päästä tarjoamaan asiakkaille mahdollisimman monipuolista kauneudenhoitoa. Olen osallistunut lukuisiin kilpailuihin, lähinnä hiustenleikkaus- ja värjäyskisoihin, mutta myös kampauskisoihin. Nämä ovat selkeitä vahvuuksiani. Mielipuuhaani on suunnitella aina jotain uutta asiakkaalleni. Vapaa-aika kuluu salilla ja talvisin rinteissä. Myös matkustelu on lähellä sydäntäni.
Työssäni pidän sen sosiaalisuudesta sekä alan jatkuvasta kehittymisestä. Koulutukset pitävät ajan hermoilla ja niistä saa aina uutta potkua työhön. Olen pirteä parturi-kampaaja, hiustenpidennysten kouluttaja sekä mestarikynsiteknikko. Vapaa-ajalla tykkään lukea ja matkustaa. Nähdään iloisten ja luovien hetkien merkeissä!
Jo pienenä päätin ryhtyä kauneudenhoitoalalle. Nyt olen kauneudenhoitoalan monitaituri ja minusta on ihanaa, että täällä Salon Frisetissä voin toteuttaa laajaa osaamistani. Toimin parturi-kampaajana, kosmetologina sekä maskeeraajana. Teen myös hiustenpidennyksiä ja pigmentointeja. Kotirauhaani vauhdittaa koiraneiti sekä kesäiset ja talviset urheilulajit.
Jäin äityislomalle toistaiseksi alkaen 06/11
Toimin Frisetissä parturi-kampaajana. Pidän työni sosiaalisuudesta ja aina erilaisista päivistä. Tykkään tehdä työtä käsillä, oppia koko ajan uusia asioita sekä nähdä työni jäljen välittömästi. Työskentelen välillä myös toimiston hallitussa kaaoksessa ;). Vapaa-ajallani lenkkeilen ahkeraan ja katselen leffoja"
Jäin äitiys- ja hoitolomalle toistaiseki alkaen 04/10
Toimin parturi-kampaajana ja kosmetologina. Pyöräytin maailmaan kaksoset toukokuussa 09, joten vapaa-ajan ongelmia ei ole:) Työssäni pidän siitä että saan vaikuttaa asiakkaan uudistuneeseen ulkonäköön ja taas hoitopuolella auttaa erinlaisissa ongelmissa sekä antaa rentoutumistuokio kiireiseen arkeen.
|